*

Maria Ohisalo Köyhyyden torjunta on politiikan tärkein tehtävä!

Talouspolitiikka

Valtion velka venyy ja paukkuu kuin hallituksen henkselit ja purukumi

Valtiovarainministeri Petteri Orpo iloitsi torstaina siitä, että valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvio on enää 2,96 miljardia alijäämäinen. Tästä hallitus kiittää yskimällä käyntiin lähtenyttä talouskasvua, josta se mielellään ottaa kunnian itselleen. 

Henkselien paukutteluun ei ole kuitenkaan aihetta, sillä velkaantumisen hidastuminen on saatu aikaan hurjilla leikkauksilla, jotka ovat koetelleet niin yliopistoja kuin sosiaaliturvaakin.

Valtio tuhosi kansantaloutta - TEM nyt tuhoamassa työnhaun?

Työministeriö jatkaa työttömistä vieraantuneella linjallaan ja aikoo kepittää lisää hakemaan niitä vähiä töitä mitä on. Tuleeko tuho, kuten kansantaloutta on ymmärtämättömyydellä tuhottu?

 

Professorit ehdottavat palkanalennusta - "Matalammat palkat vain väliaikaisia"

Verkkolehti Uusi Suomi uutisoi tänään Talouspolitiikan arviointineuvoston viisihenkisen professoriryhmän tuoreesta raportista, jossa professorit kehottivat päättäjiä kokeilemaan vähimmäispalkkoja matalampien palkkojen sallimista Suomessa.

Muutoksen aika on vuonna 2017

Tänä vuonna olemme voineet huomata, etteivät vanhat politiikan säännöt ja lait pidä enää paikkaansa. Donald Trump voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit ja Iso-Britannia äänesti Brexitin puolesta. Näiden merkittävien äänestystulosten pohjalta olisi aika alkaa harkita ja analysoida, miksi äänestäjät eivät ole enää tyytyväisiä valtavirralle tyypillisiin poliittisiin vaihtoehtoihin.

Huutia kurjistamispolitiikalle

Harvoin saa luettavakseen niin kansantajuista tekstiä talousasioista, kuin Olli Ainolan kirjoitus Iltalehdessä. Jopa minä ainakin luulen ymmärtäneeni kirjoituksen sisällön. Olen lisäksi pitkälti samaa mieltä. 

Tämä Juha Sipilän porvarihallitus jatkaa samaa talouden supistuspolitiikkaa kuin J. Kataisen hallitukset ja A.Stubbin pätkäkabinetti. Rahan kiertämistä yhteiskunnassa, varsinkin tavallisten kuluttajien kohdalla leikataan ja pilataan samalla yhteiskuntamme terveitäkin rakenteita ihmisten köyhdyttämisen ideologialla.

Vihreät nuoret julkistivat uuden talouspoliittisen ohjelman

Vihreät nuoret hyväksyivät viikonlopun liittokokouksessaan Helsingissä uuden talouspoliittisen ohjelman! Olin talouspoliittisen työryhmän varapuheenjohtajana alusta asti mukana muovaamassa sen suuntaa, ja voimme nyt ylpeänä esitellä uutta ohjelmaa. Lue ohjelma täältä.

Guggenheim on vain oire suuremmasta sairaudesta

Guggenheimin takana on tämän maan suurin vitsaus ja se on siitä vain oire. Sairaus on verovarojen päätön ja vastuuton käyttö yhdistettynä kyvyttömyyteen veronkannossa.

Finanssisektorin rakenteet natisevat

Finanssisektorilla tapahtuu ”satavarmasti”. Nordean yritys fuusioitua hollantilaisen suurpankin kanssa, kariutui toistaiseksi. Jos yhdistyminen kuitenkin onnistuu jossain vaiheessa, Nordean pääkonttori siirtynee Hollantiin. Vastoin analyytikoiden odotuksia, Deutsche Bank teki yllättäen voitollisen kolmanneksen ja näyttää porskuttavan saksalaisella tarmokkuudella eteenpäin. Nurkan takana kummittelee jenkkien maksimissaan 14 miljardin dollarin uhkasakko. Todellinen lopputulos lienee 5..6 miljardin luokkaa ja se on varmastikin huomioitu ja ulosmitattu markkinoilla.

Jatkuvasta infran parantamisesta lääke työttömyyteen

Kun Amerikkaan tuli lama 1920- ja 1930-luvuilla, aloitti hallitus elvytysohjelman nimeltä New Deal. Siinä rakennettiin infrastruktuuria valtion kustannuksella. Suomessa on nyt hieman samanlainen tilanne, tosin lama ei ole niin paha kuin Amerikassa tuolloin.

Toimisiko sama lääke myös Suomessa? Teitä voitaisiin parantaa moottoriteiksi, matkapuhelinverkkoja nopeiksi 5G-verkoiksi, rautateitä kestämään Pendolino-tason matkustajajunaliikenne, satamalaitteita voitaisiin modernisoida ja julkinen valaistus voitaisiin vaihtaa energiatehokkaaseen led-tekniikkaan. Tapoja varmasti olisi monia.

KULTAKO PELKKÄ PELKOINDIKAATTORI?!

 

Yle on tänään julkaissut rahoituksen professori Vesa Puttosen nouvot siitä miten kannattaa sijoittaa Brexitin jälkeen. Artikkelissa on 9 neuvoa, joista keskityn siihen mikä mielestäni on eniten väärin: "Mieti vielä, kannattaako sijoittaa kultaan".

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä