*

Maria Ohisalo Köyhyyden torjunta on politiikan tärkein tehtävä!

Kaikki blogit puheenaiheesta Hyvinvointivaltio

Kela palvelee - mutta huonosti

Tapausselostus

Henkilö H (ikä vähän alle 80v.) meni maanantai Korson Kelaan n. klo 10 ja otti jonotusnumeron. Korson Kelassa on ruokatunti klo 12-13, jolloin ovet suljetaan. H ei ehtinyt päästä virkailijalle ennen ruokatuntia, joten hän piti myös oman kahvipaussinsa lähialueella. H palasi Kelan toimistoon klo 13. Hänen jonotusnumeronsa olikin mitätöity ruokatunnin aikana ja hänen olisi pitänyt alkaa jonottamaan uudestaan alusta. Kovasti kiroilemalla H sai virkailijan antamaan hänelle ajavarauksen keskiviikoksi KERAVALLE.

Johtopäätös

Kuinka työväenpuolueesta ilman sosialismia tuli leikkaajapuolue ilman armoa?

Timo Soinin heitto työväenpuolueesta ilman sosialismia oli puhtaasti retorinen kikka, mutta monet äänestäjät ja perussuomalaisten rivijäsenet uskoivat sitä oikeasti. Äänestäjiensä puolesta perussuomalaiset toki on työväenpuolue, työväkeä on Suomessa kaikkien puolueiden äänestäjien enemmistö. Miksi köyhien asia ei ole kiinnostanut perussuomalaisia hallituksessa lainkaan?

Rakkaudella ja ystävyydellä

Hän ei ole kuuluisuus, iskelmälaulaja, poliitikko, näyttelijä, kirjailija eikä liioin pitkälle koulutettu ihminen. Ei ole helppoa lainkaan selittää, miten ja miksi hänelle kävi siten kuin kävi, mutta hän ei ole katkera, eikä kanna kaunaa tai vihaa.

Hänen palkkaansa leikattiin, työpäivää pidennettiin ja lomaansa lyhennettiin. Lopulta hänen työpaikkansa lakkautettiin ja tilalle tuli iso, vahva, valkea, muovikuorinen robotti.  

"Suomalaisten todellinen perusturva ovat toiset ihmiset"

Kirjoitus on kirjallinen versio esitelmästäni Suomalaisten yksinäisyys -hankkeen työpajassa Kouvolassa 9.5.2017.

 

 

En ole tutkija tai yleishyödyllisen järjestön palveluksessa oleva asiantuntija kuten teistä useimmat. Arvioin yksinäisyyttä yhteistyön ja työnjaon käytännön kehittäjän näkökulmasta.

 

Hyvinvointivaltio tukee talouskasvua, miljonäärien hyysäys ei

Hyvinvointivaltio

Yli kymmenen vuoden ajan Kepu ja Kokoomus ovat vuorotelleet pääministerin pallilla. Sinä aikana Suomi on ollut keskustaoikeiston ei-niin-hellässä huomassa. Politiikka ja yhteiskunnallinen keskustelu on seurannut samoja linjoja. Yrittäjistä, miljonäärien "ahdingosta" ja heidän liian suurista veroistaan on jankattu ties kuinka kauan.

Palmusunnuntai, vaalipäivä ja vaarin syntymäpäivä

Istuessani tänään yli 200-vuotta vanhan, upean Nastolan puukirkkomme palmusunnuntain messussa, myönnän ajatusteni harhautuvan menneisiin ja vaikka mihin siellä... 

Ehkäpä syynä erityiseen herkistymiseen menneeseen on yhä kasvava kiinnostukseni Suomen itsenäisyydenajan historiaan, edesmenneen vaarini syntymäpäivä, vaalipäivän hekuma ja yhä ahdistavimman näköinen planeetan tulevaisuus.

Suomesta pienyrittäjien utopia

Uusien pienyrittäjien asemaa pitää todellakin helpottaa. Tie tähän käy kuitenkin Salmelan soimaaman hyvinvointiyhteiskunnan avulla (http://m.iltalehti.fi/talous/201703142200085561_ta.shtml). Progressiivisten verotulojen avulla on syytä poistaa yrittämisen aloittamiseen liittyvä tavattoman suuri riski. On tehtävä myös mahdollisimman helpoksi kaikenlaisen työn, yrittämisen, vapaa-ajan, perhe-elämän ja opiskelemisen yhdistäminen.

Ihmisarvon Kela-siirto

 

Sosiaalialan ammattilaisena en voi olla ottamatta kantaa vallitsevaan keskusteluun toimeentulotuen Kela-siirtoon liittyen.

 

Toimeentulotukilaki sanoo näin: ”Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo.”

 

Sukupuolineutraali avioliittolaki vauhdittaa hyvinvointivaltion hajoamista

Luopuminen luonnonmukaisesta avioliittoinstituutiosta näyttää laajemmasta näkökulmasta tarkasteltuna olevan vain merkki läntisen kulttuurin rappeutumisesta. Perinteisen avioliittoinstituution romuttaminen nopeuttaa myös hyvinvointivaltion hajoamista.

Yhteiskunta, jonka enemmistö lakkaa kuuntelemasta ja kuulemasta omantunnon ääntä ja käyttämästä tervettä järkeä, on irtaantunut luonnonoikeudesta. Moraalin rapautumisella on taipumuksena kiihtyä, ellei yllättävää käännettä tapahdu. Valitettavasti ihminen on luonnostaan itsekäs. Sen myöntäminen ei välttämättä tosin ole helppoa.

Omaishoitajalle sysätään avustettavan harrastuksetkin

Olen toiminut nyt kolme vuotta 38-vuotiaan autistisen veljeni omaishoitajana Helsingissä sen jälkeen, kun hän kotiutui lähes 17 vuoden jälkeen laitoshoidosta. Veljeni tarvitsee apua kaikissa päivittäisissä toimissa. Hän myös harrastaa monipuolisesti asioita ratsastuksesta uintiin ja kirjastokäynneistä musiikkikerhoon. Myös viikonloppuisin hänellä on ohjelmaa muiden ikäistensä tapaan. Harrastukset ovat veljelleni elin­tärkeitä ja ne pitävät autismiin liittyvän oireilun kurissa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä