*

Maria Ohisalo Köyhyyden torjunta on politiikan tärkein tehtävä!

Vastakkainasettelu

Eivätkö maailmamme enää kohtaa? Elämää maaseudulla ja kaupungissa

Olen viimepäivinä miettinyt, ovatko Suomen sisäiset erot kasvaneet niin suuriksi, että emme enää tunne toisiamme. Vasemmistonuoret järjestävät bussikyydin yläluokkaretkelle ja somessa ammutaan enemmän kuin navetassa. Tosin pystykorvan tähtäin on suunnattu poterosta nousevaan kaupunkilaisen tai maalaisen otsaan.

Mitä yhteistä on Tuntemattomalla, Yläluokkasafarilla ja Diarralla?

Kävin eilen katsomassa Tuntemattoman Sotilaan. Sota on vastakkainasettelun muodoista kaikista äärimmäisin. Sen puitteissa ihminen on oikeutettu tappamaan toisen ihmisen. Tuntematon ei kuitenkaan ollut viime viikon ainut vastakkainasettelu. Louhimiehen mestariohjauksen lisäksi pääsimme todistamaan vasemmistonuorten ja valtuutettu Diarran luomuksia.

Jan Vapaavuoren ymmärrys hukassa

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kirjoitti alkuviikosta blogissaan aluepolitiikasta. Vapaavuori oli otsikoinut tekstinsä hyvin kauniisti "Maamme osat tarvitsevat keskinäistä ymmärrystä". Näinhän se on. Valitettavasti tämä ymmärrys on erityisesti Vapaavuorella pahasti hukassa.

Eroon terrorismin ruokkimisesta

Aivan aluksi. Ei ole olemassa mitään perustelua, joka oikeuttaisi viattomiin ihmisiin kohdistuvan puukotusiskun. Se mitä tapahtui Turussa, on ehdottomasti tuomittavaa.

Poliisi epäilee puukotuksen tapahtuneen terroristisessa tarkoituksessa. Asia toivottavasti selviää tutkinnassa aikaa myöten. Oliko sattumaa vai tarkoituksellista, että puukottaminen kohdistui naisiin ja heitä auttamaan tulleisiin miehiin? Sitä emme vielä tiedä. Emmekä sitä oliko naisten valitsemisella uhreiksi jokin ideologinen syy vai pelkästään puukottajan henkilökohtainen asenne.

Seikoista, jotka ajavat Trumpia tekemään ”kirurgiaa” Pohjois-Korealle

Seikoista, jotka ajavat Trumpia tekemään ”kirurgiaa” Pohjois-Korealle

*

Äärisektoriin joutuneena mahtimiehet, erityisesti narsismiin taipuvaiset, jatkavat yhä syvemmälle animalistisen reagoinnin, epärationaalin affektian hämäriin.

Noin 15 vuotta Donald J. Trumpin elämää, toimintaa ja johtamista seuranneena olen vakavasti kallistunut sen käsityksen puoleen, että hän tiukassa paikassa toimii niin kuin on ”aina” toiminut. 

Evoluutio vastaan kreationismi

Presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren näkemykset ovat nostatteneet näkemysväännön evoluutioteorian ja kreationismin välille.

Siinä taas kaksi ismiä tappelee ja teilaa toisiaan, ja aivan turhaan, mitään rakentavaa tai jalostunutta moisesta vuorovaikutuksesta ei ole näköjään aikaansaatavissa.
Tolkku löytyy katselemalla kysymystä laajemmin ja kauempaa. Ja niinpä samaan näkymään saadaan hyvin mahtumaan aineksia molemmista katsannoista, sekä luomisesta että evoluutiosta.

Sumu hälvenee ja tähystäjä vedettänee kölin ali

Nostan hattua politiikan tutkimukselle muutaman vuoden takaa. Politiikan tutkijat onnistuivat ennustamaan kansallismielisyyden nousun ja "muukalaisvastaisuuden" lisääntymisen euroopassa. Toki profetian aiheuttama hysteria oli huonosti ajoitettu sillä se ei osunut maaliinsa oikea-aikaisesti tai edes kovin tarkasti. Vasemmiston lietsoma hysteria valitsi aseekseen lähinnä termien "populisti", "rasisti" ja "äärioikeisto" huithapelimaisen heittelyn kaikkia eri mieltä olevia kohti. Se tylsytti sekä aseet itsensä että niiden käyttäjät.

 

Saksa ei halua Naton Artiklaa 5 - Saksa ei halua kahtiajaoteltua Eurooppaa!

Saksalaiset eivät mielipidetiedustelujen mukaan halua Naton Artikla viitosen “turvaa” - ainakaan antaa muille. Haluttomuus on loogista, sillä Artiklan olemassaolo Euroopassa asettaa raskaan vastakkainasettelun Venäjän, maailman toisen ydinasesuurvallan kanssa. Saksa tietää mitä merkitsee sota venäläisiä vastaan!

...

Lässyttämisestä

Eilen luin taas yhden artikkelin, tällä hertaa Ylen toimittaja Tuija Siltamäen kolumnin (http://yle.fi/uutiset/3-9564315), joka oli siis julkaistu valtakunnallisen mediamme sivustolla. Sisällöltään kolumni oli pettymys, eikä todellakaan johtanut minua siihen suuntaan mihin omat ajatukseni otsikon perusteella lähtivät. Sitten seuratessani kolumnin aiheuttamia reaktioita sosiaalisessa mediassa koin ensin turhautumista, ja halutti taikoa koko polemiikki pois omasta pikku kuplastani.

Lahtarihommia

Tämä kirjoitus tuli ulos luettuani Saku Timosen blogikirjoituksen http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/04/05/sinimustaa-puhetta/

Tuossa mennäviikolla Kittilän Persujen PJ ois halunnu että mie alan soittaan Vasemmistoliiton vaaliteltalla S-kaupan pihalla lahtarimarssia. Tuli siihen selän taka hoilaan ja naureskelemaan ku soitin kitaraa. Ois kuulemma pitäny häntä säestää.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä