*

Maria Ohisalo Köyhyyden torjunta on politiikan tärkein tehtävä!

Kaikki blogit puheenaiheesta Sinkut

Asumisen trendit ja yhden aikuisen taloudet - Tilauksessa oikeat kimppakämpät

Yksinasuvien määrä on tuplaantunut Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Samalla myös niin kutsuttujen ’yhden aikuisen kotitalouksien’ määrä on ollut kasvamaan päin. Näihin siis kuuluu yksinhuoltajaperheitä, leskiä, elämäntapa- ja satunnaissinkkuja sekä opiskelijoita.

Yksin asuvia ei saa unohtaa

Mielipidekirjoitus, julkaistu Perussuomalainen-lehdessä 13/2014.

Yksin asuvia ei saa unohtaa

Perussuomalaiset on muiden eduskuntapuolueiden tapaan profiloitunut (lapsi)perhelähtöiseksi puolueeksi. Ja kyllähän ihmiset usein voivat paremmin eläessään yhdessä eivätkä yksin. Tähän nimenomaiseen lopputulemaan on päässyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tuoreessa tutkimuksessaan.

Sinkut kiinnostavat! Yksin asuminen poliittisena kysymyksenä

Kesällä 2014 kaikki puhuivat hetken sinkuista. Mobiilideittipalvelu Tinder kiinnosti seurusteleviakin ja vihdoin joku uskalsi sanoa ääneen, että ihmisten tapaaminen verkossa on aivan yhtä normaalia kuin kaupan kassallakin. Että sinkut nyt etsivät uusia väyliä tavata uusia ihmisiä, ei mitään sen ihmeellisempää.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä