Maria Ohisalo Köyhyyden torjunta on politiikan tärkein tehtävä!

Kaikki blogit puheenaiheesta Henkilövaali

Pääministeripuolueen johto vaihtuu Seinäjoella

Monen keskustalaisen tie vie tänä viikonloppuna Seinäjoella, jossa asiakysymysten lisäksi valitaan Keskustan johtohenkilöt. Vaikka Juha Sipilä jatkaakin puoluejohtajana, menee muu puoluejohto täysin uusiksi. Nykyisestä puoluejohdosta Sipilän lisäksi jatkokautta hakee vain Juha Rehula. Paikalle odotetaan noin 4 000 seuraajaa, joista noin kaksi kolmasosaa on virallisia edustajia.

Suomessa tulisi siirtyä suljettuihin listavaaleihin - case: Halla-ahon lista

Jussi Halla-aho on julkaissut listan perussuomalaisista ehdokkaista, joiden äänestämistä hän suosittelee. Tunnen suuren osan listalla mainituista henkilöistä, ja olen samaa mieltä Halla-ahon kanssa siitä, että ehdokkaat edustavat perussuomalaisten parhaimmistoa.

 

On kuitenkin hyvä miettiä, miksi Halla-aho näkee tarpeelliseksi antaa äänestyssuosituksia. Joku voisi väittää, että päättäjiksi saadaan parhaimmat kyvyt silloin, kun jokainen äänestäjä äänestää parhaaksi katsomaansa ehdokasta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä