Maria Ohisalo Köyhyyden torjunta on politiikan tärkein tehtävä!

Kaikki blogit puheenaiheesta HX hävittäjähanke

HX-hankkeen toteutuminen suunnitellusti on turvallisuustyötä tärkeimmillään

HX-hanke on sen julkistamisesta lähtien herättänyt runsaasti keskustelua niin ammattisotilaiden, poliitikkojen kuin rivikansalaistenkin keskuudessa. Onhan se täysin ymmärrettävää, kun kyse on miljardien arvoisesta hankinnasta ja keskeisestä turvallisuuspoliittisesta elementistä. Maanpuolustusasiat ovat suomalaisia perinteisesti kiinnostaneet ja hyvä niin.

Hävittäjiä sotaa käyvästä tai Pariisin sopimuksesta irtautuvasta maasta?

HX-hankinta tulee olemaan seuraavan hallituksen merkittävä ja pitkäaikainen päätös, josta käydään luonnollisesti poliittista keskustelua - valitettavasti myös omituisin heitoin.

Aluksi Vasemmistoliiton taholta ilmoitettiin, ettei hävittäjiä tulisi hankkia sotaa käyvästä maasta. Ikävä kyllä kaikki hävittäjät tai merkittävä osa niiden komponenteista valmistetaan sotaa käyvissä maissa, ja Gripenhän on ollut jo sotakäytössä Libyassa. Onhan toisaalta Suomikin sotaa käyvä maa Afganistanissa ja Irakissa, voimmeko ostaa edes suomalaisia hävittäjiä jos niitä olisi tarjolla?

JAS Gripenin likainen historia 1980 -luvulta kiteytettynä.

JAS Gripen on HX-hävittäjähankkeen ehdokkaista Suomen ilmavoimille F/A-18 Hornetin seuraajaksi. Ensilentonsa joulukuussa 1988 lentänyt JAS Gripenin reaali- ja käsitteellistieteelliset esitiedot paljastavat monen muun asian ohella miten Ruotsi on toiminut ja toimii kansainvälisesti. JAS Gripenin kehityshistoriaan kuuluu Neuvostoliiton hajoaminen 1985 - 1991 jolloin Neuvostoliitto oli heikoimmillaan - jota Ruotsi käytti hyväksi.

Päätös uudesta lentokonejärjestelmästä Ruotsiin tehtiin vuonna 1982.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä