Maria Ohisalo Köyhyyden torjunta on politiikan tärkein tehtävä!

Kaikki blogit puheenaiheesta Eutanasia

Pitäisikö itsemurha laillistaa?

Jäin miettimään tätä asiaa, kun luin uutisista että 17 vuotias nainen oli päättänyt matkustaa Hollantiin, jotta saisi avustetun itsemurhan.

Hän ei vain jaksanut elää kokemustensa kanssa mm. raiskaus eikä näköjään yhteiskunnasta tai lähipiiristä ollut apua.

Olen useasti miettinyt, kun itsekin olen unelmoinut kuolemasta lapsesta lähtien, että jos ei halua elää ja silti on pakko: joutuu sitten vaikka pakkohoitoon, niin kenen vuoksi elän sitten jos en itseni? Lääkäreiden? Perheen?

Podcast-sarja eurovaaliehdokkaista: Sari Essayah (KD)

Tein neliosaisen podcast-sarjan eurovaaliehdokkaista. Tarkoituksena oli ehtiä haastattelemaan jokaisen puolueen yksi ehdokas, mutta valitettavasti aikataulu ei antanut periksi. Neliosaisessa sarjassa puolueina on mukana satunnaisgeneraattorin kautta: SDP, KD, SKP ja Vasemmistoliitto.

Sarjan kolmennassa osassa vieraana on KD:n Sari Essayah. Essayahin kanssa keskusteliin lähetettyjen työntekijöiden direktiivin muutoksista, joilla hän viimeksi meppinä onnistui puolustamaan suomalaista työtä ja suomalaisia työntekijöitä. 

Lääkäri Juha Hänninen Exitus ry:n hallituksen jäseneksi

Suomen eutanasiayhdistyksen Exitus ry:n hallituksen kokoonpano täydentyi Helsingissä pidetyssä kevätkokouksessa 25.4.19 kun lääkäri Juha Hänninen valittiin hallitukseen meneillään olevalle toimikaudelle 2019-2020 lääketieteelliseksi asiantuntijaksi.

Tarvitsemme kuoleman ammattilaisia - eutanasia ja avustettu itsemurha

Olen viimeisen kahden viikon viettänyt kohtuullisesti aikaa Liberaalipuolueen vaalikontilla Kampin Narinkkatorilla. Aina kun mahdollisuus on tullut, olen tiedustellut potentiaalisilta äänestäjiltä onko heillä jotakin kynnyskysymystä näihin eduskuntavaaleihin.

Hyvästä kuolemasta ihmisoikeus

Exitus ry:llä on 26:s toimintavuosi meneillään. Paljon on ollut kirjoituksia, puheita ja tilaisuuksien pitoa näiden vuosien kuluessa henkilöiden toimesta, jotka ovat yhdistyksen aktiiveina toimineet. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin Helsingissä 7.4.1993 ja paikalla oli ollut 46-aktiivista perustajajäsentä. Yhdistyksen toimintaa leimasi heti perustamisestaan lähtien aktiivisuus. Kierrettiin kouluissa ja muissa yhdistyksissä puhumassa eutanasiasta, ihmisoikeuksista sekä itsemääräämisoikeudesta. Työ jatkuu edelleen.

Tekopyhät

Vihreät, Vasemmisto, SDP ja RPK esittävät Timo Soinille epäluottamuslausetta ja potkuja ulkoministerin paikasta. Kutsun heitä tässä  yhteisnimellä tekopyhät. Heidän mielestään Timo Soinin abortinvastainen mielipide on ulkopoliittisen linjamme vastainen. Koetin googlata ulkopoliittisen linjamme sisältöä ja vaikka kuinka etsin, en löytänyt aborttimyönteistä  linjausta. Ainoa asia on naisten oikeuksien kunnioittaminen.

Abortti, eutanasia, itsemurha ja "älä tapa", kahdenlaisia mielipidejuttujako

   Otsikossa mainitut kolme tuskaa ovat hyviä vihollisia, joihin liittyvä lainsäädäntö jakaa kansaa ja saa medioissa kansaa kiinnostavia otsikoita. Ehkä viimeisin kiinnostus on ministerin mielipiteen käsittely. Merkittävä seikka näissä on se, että ihmisten enemmistö, jolla ei ole omakohtaista asian kohtaamista, ottaa kantaa vähemmistön kokemaan tuskaan. Lisäksi kaikkia niitä voi toteuttaa laista välittämättä. Kaiken lisäksi niissä kohdataan käsky älä tapa, jonka monimutkaisuus on iso riesa.

Eutanasiakin mahtuu lääkärin etiikkaan. Työryhmä aloittaa.

Monet saattavat ajatella, että eutanasiakeskustelu on nyt käyty ja se taukoaa, koska eduskunta äänesti kansalaisaloitteen eutanasialaista nurin toukokuussa 2018. Näin ei kuitenkaan ole. Keskustelu tulee jatkumaan. Elokuun lopulla on ministeri Annika Saarikon nimittämän asiantuntijatyöryhmän ensimmäinen kokous. Työryhmä tulee työskentelemään aina 6/2021 saakka. Työryhmä koostuu yli kahdestakymmenestä asiantuntijasta eri tahoilta ja itsekin olen sen jäsen.

Hallitus pakenee vastuuta saattohoidon rahoituksessa

Eutanasiaa vastustavat hallituksen jäsenet ovat tekopyhiä teeskentelijöitä. Saattohoito on maan hallituksen asia. Elämän kannalta niin isoa kysymystä ei voi jättää kunnille ja omatunto puhtaana puhua elämän kunnioittamisesta. Saattohoitovastuu yksinään kuntien käsissä luo rumia ja julmia tilanteita, joissa on paljon kärsimystä. Hallitusta ei oikein huvita tehdä päätöksiä saattohoitoon liittyvän rahoituksen turvaamiseksi.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä