*

Maria Ohisalo Köyhyyden torjunta on politiikan tärkein tehtävä!

Liian moni jää kodin vangiksi

Viime viikolla kotimatkallani autoin itselleni tuntemattoman naapurin rouvan kotiinsa lähitaloon. Kertomansa mukaan hän oli maannut kolme päivää kuumeessa yksin kotonaan. Kun jääkaappi alkoi näyttää tyhjältä, oli ollut pakko lähteä kauppaan. Kauppa ei ole kaukana, mutta rouvan voimat olivat loppuneet kesken kotiinpaluumatkan. Hän asui kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa. Muutama kymmenen porrasta ei hyvin liikkuvalle ole mikään ongelma, mutta nämä portaat me kävelimme yhdessä ja yhtään enempää portaita ei rouva olisi jaksanut.

Aikoina, jolloin heikkenevä huoltosuhde ja valtiontalouden kestävyysvaje tuntuvat oikeuttavan lähes kaikesta leikkaamisen, on myös esteettömyys kysymys, josta eduskuntavaaliehdokkaitakin tentataan usein jokseenkin näin: Pitäisikö asuntorakentamisessa höllentää esteettömyysvaatimuksia, jotta rakentamisen kulut pidettäisiin maltillisempina?

Oma vastaukseni kysymykseen lähtee yhdenvertaisuudesta: Onko oikein, että rakentaessamme suljemme jo lähtökohtaisesti osalta ihmisistä pois mahdollisuuden vapaasti valita asuinpaikkaansa? Tässä vauhdilla ikääntyvässä yhteiskunnassamme jokainen meistä lienee jonain päivänä niitä naapurinrouvia ja -pappoja, jotka ovat kotiensa vankeina, jos emme ajattele esteettömyyskysymyksiä nyt. Osa ihmisistä ei koskaan pääse liikkumaan ilman apuvälineitä, silti heillä pitäisi olla yhtäläinen oikeus asumisvalintoihin kuin muillakin.

Toinen osa kysymyksestä liittyy kustannuksiin. Esteettömyys maksaa paljon vähemmän kuin yleensä annetaan ymmärtää: 30-60 euroa neliöltä. Jos emme rakenna esteettömiä asuntoja, liikuntakyvyn heikentyessä iän myötä tai muusta syystä, ihmiset eivät pysty itsenäiseen elämään. Tämä tarkoittaa entistä suurempia kuluja kotiin tuotavista palveluista. Laitoshoito taas on kallista ja jo muutaman kuukauden pidempään kotona asuminen tuo säästöä. Yleensä puheissa korostuu vain esteettömyyden hinta nyt, ei tulevaisuudessa. Asuntojen korjaaminen ja hissien rakentaminen jälkeenpäin on huomattavasti kalliimpaa.

Suomessa on miljoonan esteettömän asunnon tarve, eikä esteellisiä enää pidä rakentaa, niitä tässä maassa on jo riittämiin.

Esteettömyys on ihmisoikeus ja se on myös edellytys useiden muiden ihmisoikeuksien toteutumiselle. Lainsäätäjän ja kaavoittajan pitää asettaa ihmiset samalle viivalle eikä syrjiä.

Invalidiliiton, Kynnyksen ja Näkövammaisten Keskusliiton yhteinen Vammainen vaalikone on avattu, käy katsomassa ehdokkaiden näkemyksiä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Tuon huoltosuhdekeskustelun ja kestävyysvajekeskustelun voisi jo vihdoinkin jättää sinne, mihin se kuuluu, paperikoriin, ja alkaa keskustella oikeista asioista.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Roboteista ja robottipuvuista apua vanhusten liikkumiseen. 5-15 vuoden kuluttua todennäköisesti alkaa ensimmäisissä maissa.

Toinen juttu on sitten pohtia, että miten Suomessa ihmiset ratkaisivat näitä asioita 1920-luvulla ennen hyvinvointiyhteiskunaa?

Käyttäjän MarinaLindqvist kuva
Marina Lindqvist

Miksei hän tilannut ruokaa kotiin tai pyytänyt naapuria tai tuttavaa käymään kaupassa?

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Kaupungeissa ja taajamissakin vanhuksia jää vangeiksi koteihinsa. Tilanne on maaseudulla vanhusten kannalta vielä pahempi. Naapurit ovat kilometrien päässä. Perusristiriita ja on ongelma on siinä, että keskuslaisen ajattelun mukaan ja heitähän maaseutukunnissa on eniten, vanhukset pitää hoitaa koteihinsa. Heillä pitää olla oikeus asua, missä haluavat.

Useimmat vanhukset haluavat asua ns. kotonaan loppuun saakka, mutta se on mahdoton yhtälö. Minkään kunnan varat eivät riitä sellaisen hoitoverkoston ylläpitoon, jossa kotihoitajien työmatkoihin menee enemmän aikaa kuin varsinaiseen työhön.

Paras ratkaisu ongelmaan on. että taajamiin rakennetaan vanhuksille sopivia asuntoja, joihin he voivat muuttaa palveluiden äärelle ennen ajokortin pois ottoa ja kunnon lopullista romahdusta. Yhteisötaloissa vanhukset pärjäävät toisiaan tukien hyvinkin pitkään ilman yhteiskunnan hoivapalveluja. Yhteiskunnalle suurin hyöty tulee siitä, että lopun raihnaisuusaika, jolloin vanhus on jatkuvan seurannan tarpeessa, lyhenee olennaisesti.

Toimituksen poiminnat