*

Maria Ohisalo Köyhyyden torjunta on politiikan tärkein tehtävä!

Kortsut jakoon! Ilmainen ehkäisy on yhdenvertaisuus- ja säästökysymys

Sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja Väestöliitto patistavat kuntia tarjoamaan nuorille ilmaisen ehkäisyn. Nuoret ovat eri puolilla maata eriarvoisessa asemassa ehkäisyn suhteen, kun vain muutamissa kunnissa saa kondomeja tai e-pillereitä ilmaiseksi. Osassa kunnista ei saa edes kondomeja ilmaiseksi. Tällä hetkellä ehkäisy on ilmaista vain Raumalla, Forssassa ja Tervossa. Raumalla ilmaista ehkäisyä alettiin tarjota kuntalaisaloitteen innoittaman kokeilun kautta ja kokemukset ovat positiivisia.

Muun muassa Helsingin Vihreät nuoret ovat vaatineet myös helsinkiläisnuorille ilmaista ehkäisyä.

Seksi on edelleen monelle vaikea aihe, eikä kaikilla nuorilla ole kotona tai koulussa mahdollisuutta keskustella siitä, saati pyytää rahaa ehkäisyyn. Pahimmillaan kaupan kassa on kieltäytynyt myymästä liian nuoreksi arvioimalleen nuorelle kondomeja. Vaikeimmassa asemassa ovat esimerkiksi pienillä paikkakunnilla elävät homoseksuaalit nuoret, jotka eivät uskalla puhua seksuaalisesta suuntautumisestaan. Kyse on yhdenvertaisuudesta, mutta myös taloudellisesta säästöstä. Raumalla raskauden keskeytykset ovat vähentyneet puolella ja taloudellinen säästö on ollut 60 000-100 000 euroa vuodessa. Nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmat näkyvät myös seksuaalisessa käyttäytymisessä, usein huonovointisilla nuorilla on enemmän seksuaalista riskikäyttäytymistä. Ilmainen ehkäisy vähentää nuorten sukupuolitauteja sekä ei-toivottuja teiniraskauksia ja abortteja.

Nuorta ei voi kasvattaa tynnyrissä, nuoret harrastavat seksiä, vaikka heitä kuinka kontrolloitaisiin. Seksuaalisuus, myös nuorten seksuaalisuus on kuitenkin kivaa, luonnollista ja turvallista, kun nuori on saanut seksuaalikasvatusta ja aikuisten tukea. Vahinkoja voi sattua kenelle vaan, mutta niiltä suojaudutaan parhaiten kertomalla avoimesti seksistä ja ehkäisystä ja tarjoamalla välineitä ja oppeja turvalliseen seksiin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Eikö sen pitäisi olla juuri päin vastoin? Kortsut piiloon ja pillerit boikottiin. Suomen kansa ukkoontuu ja akkaantuu lujaa vauhtia, joten tarvitaan lisää syntyvyyttä, ettemme muodostuisi pohjolan vainhainkodiksi.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Lessunuorten kesäseuroissa loppuu aina ehkäisyvälineet kaupoista.:)

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

"Muun muassa Helsingin Vihreät nuoret ovat vaatineet myös helsinkiläisnuorille ilmaista ehkäisyä."

Ikärasismia pahimmasta päästä. Sosiaalituet eivät muutenkaan saisi olla ikärasistisesti jaettavia. Päivähoitoo tässä tarttis vähän vanhempikin.

Siks toisekseen , miksi vain helsinkiläisnuorille ????

Käyttäjän mariaohisalo kuva
Maria Ohisalo

Hei Erkki, nuorilla on tässä erityisiä tarpeita, kun seksuaalisuus on vielä kehittymässä. Helsinkiläisnuoret eivät voi tehdä kuntalaisaloitetta kuin Helsingissä, totta kai tässä on toive, että koko maassa olisi nuorilla yhtäläiset mahdollisuudet saada ilmaista ehkäisyä.

Käyttäjän SamiNikula kuva
Sami Nikula

Otsikon kuuluisi yhdenvertaisuuden nimessä olla `Kortsut ja e-pillrit jakoon...`. Nyt otsikosta saa minun mielestäni vain miehiä syyllistävän käsityksen sukupuolitautien ja toivomattomien raskausten lisääntymisestä.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen

Nyt olen kyllä ihan eri mieltä. Myös nainen voi kantaa vastuuta ja pitää kyseisiä tuotteita mukanaan.

Sitäpaitsi pillereillä on ikäviä sivuvaikutuksia...

Ilmaiskondomit ovat piraattipuolueen kampanjatuote. Ainoa toimiva kopiosuoja.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen
Käyttäjän mariaohisalo kuva
Maria Ohisalo

Olli, ajatushan ei ole vain omani. Sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Väestöliitto jne. kannattavat tätä. Tutkimustietoa kannattaa kuunnella.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen Vastaus kommenttiin #13

En vastannut sinulle, vaan tuohon kommenttiin että kortsuotsikko syyllistäisi miehiä. Vai menikö minulta jotain ohi? :)

Peter Nybacka

Minun mielestäni kaiken pitäisi olla ilmaista. Se olisi todellista tasa-arvoa.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Vaikeimmassa asemassa ovat esimerkiksi pienillä paikkakunnilla elävät homoseksuaalit nuoret, jotka eivät uskalla puhua seksuaalisesta suuntautumisestaan."

Ja nyt räpylä pystyyn kaikki jotka ovat joskus joutuneet tekemään ehkäisyvälineitä ostaessaan selvityksen siitä, tulevatko homo- vai heterokäyttöön, vai kenties johonkin muuhun tarkoitukseen.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin
Käyttäjän bisi59 kuva
Dennis Holm

Terve,

Erittäin hyvä ja kannatettava puheenvuoro.

En kumminkaan kannata Vihreitä. Vihreät ovat menettäneet luottamukseni eritoten Braxin Tehy-pakkotyölain ja 5-ydinvoimalan hyväkymisen takia.

-Rauhaa ja Rakkautta

http://bisi59.puheenvuoro.uusisuomi.fi/125813-seks...

Toimituksen poiminnat