Kuinka kauan lyötyä voi lyödä? Maijan tarina

– Everyone you meet is fighting a battle you know nothing about. Be kind. Always.

 

Kuinka kauan lyötyä voi lyödä, ennen kuin hän putoaa lopullisesti, kuinka monta kolhua ihminen pystyy ottamaan vastaan? Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä auttaa, mutta saattaa myös poiskäännyttää ja etäännyttää. Aina ihmistä ei kohdata ihmisenä.

Tutkijan työn tärkeimpiä puolia on pystyä sanoittamaan vaikeita asioita ymmärrettäviksi ja osoittamaan ympäröivän yhteiskunnan epäkohtia. Kävin joulun alla elämäni parhaan keskustelun Maijan (nimi muutettu) kanssa, johon tutustuin tehdessäni tutkimusta leipäjonoista. Kirjoitan seuraavan Maijan luvalla.

Maija kertoo tarinaansa. Lapsuusvuosia varjosti isän aikainen poismeno ja äidillä todettu syöpä, perheen vanhimmille lapsille kasautui hoivavastuuta ja vastuuta huolehtia peltotöistä ja tilan eläimistä. Naapurinmiehen itsensäpaljastelu ja sairaalloinen kiinnostus lapsista ei helpottanut perheen lasten selviämistä arjesta. Aikuisena Maija opiskeli, mutta ei saanut tutkintoaan vastaavia töitä. Hän toimi nuoriso-ohjaajana, vartijana ja kuorma-autonkuljettajana, oli pidetty työntekijä ja tyytyväinen töihinsä, kunnes eräänä päivän kaikki meni alta.

Viimeinen pahoinpitely

Joitain vuosia sitten Maija tapasi uuden kumppanin. Alle puolessa vuodessa kumppani oli muuttanut lupaa kysymättä Maijan luokse asumaan. Maija kustansi asumisen ja elämisen, kumppani valehteli kaikesta. Sitten tuli isku. Sitä iskua seurasi jatkuva väkivallan kierre, jota kumppani seuraavassa hetkessä pahoitteli ja kertoi sen perinteisen: tämä oli oleva viimeinen kerta. Suhteessa henki saattoi kuitenkin olla katkolla jo siitä, jos olohuoneen matto oli vinossa. Öisin Maija pelkäsi, että joskus kumppani todella lyö viimeisen kerran. Kun sulki silmänsä, ajatteli, että mahtaako sitä ehtiä herätä ennen puukoniskua. Ajatus varjosti öitä lähes suhteen alusta asti.

Kerran Maija makasi sohvalla neljä päivää. Hän sanoo poistuneensa henkisesti paikalta. Kumppani pahoinpiteli, Maija ei pystynyt puolustautumaan, oli poissa, ajatteli, että tapa sitten, tähän paikkaan.

Eräänä talvi-iltana Maija pakeni kodistaan sen jälkeen, kun mies oli ensin kuristanut häntä keittiön nurkassa, hakannut ja potkinut. Tammikuun pakkasessa farkuissa, t-paidassa ja paljain jaloin Maija sai soitettua apua poliisilta. Sen pahoinpitelyn jälkeen poliisi kertoi Maijalle, että näin nopeasti etenevää väkivaltaa ei poliisikaan ollut koskaan aiemmin nähnyt. Vuoden sisällä oli henki ollut uhattuna monesti. Asiasta ei kuitenkaan pystynyt puhumaan. Väkivallantekijä olisi saattanut saada tietää.

Maija asuu edelleen samassa asunnossa. Väkivallan muistot vaan eivät koskaan katoa asunnosta.

Sairaskohtaus, joka vei lähes kaiken

Jos väkivaltainen suhde jätti henkiset arpensa, jätti se myös fyysiset jälkensä. Tuosta väkivallan yöstä ei mennyt kuin kuukausi, kun Maija sai pahan kouristuskohtauksen. Sen kohtauksen seurauksena Maija menetti ajan- ja paikantajunsa, luku- ja kirjoitustaitonsa. Samalla meni työpaikka. Elämänhallinta vaikeutui monella tavalla. Juna-asemalle kävellessä saattoi mennä muisti ja määränpää kadota, aamukahvin juotua ei tiennyt oliko jo syönyt vai ei.

Kun sitten piti alkaa hakea apua ja tukea, ei tilannetta helpottanut terveydentilan nopea heikentyminen. Maija etsi apua. Kului muun muassa kuusi vuotta neurologin vastaanotoilla. Jossain kohtaa neurologisten testien tulokset vain heikentyivät. Neurologin mukaan kyse oli Maijan motivaation puutteesta. Hän toivoi uutta lääkäriä ja vihdoin sellaisen saikin. Meni kuitenkin kuusi kokonaista vuotta ilman, että hän sai kunnon apua.

Neurologin papereista voi lukea kaikenlaista. Ei kuitenkaan mitään sellaista, joka olisi auttanut Maijan elämässä eteenpäin. Toiminnanohjausongelmien, muistisuoriutumisen ongelmien, oppimisvaikeuksien ja niin edelleen jälkeen myöhemmin todettiin, että Maijalla on sekä aivokasvain että aivovamma. Nämä olivat molemmat osaltaan vaikeuttaneet yhteiskunnassa selviämistä ja pärjäämistä. Näillä ei kuitenkaan ennen tätä ollut ollut nimiä. Ne nimet olisivat pelastaneet monelta. Muun muassa Kelan kanssa Maija on käynyt omat taistelunsa, sairaana. Tapauskohtainen harkinta ei kuulu Kelan sanavarastoon: eräästä tukipäätöksestä tehty valitus jäi käsittelemättä pelkästään siksi, että paperissa ei lukenut sanaa ”valitus”. Edes puhelut perään eivät auttaneet, vaikka sairauttaan kuinka koetti selittää. Yksin piti selvitä kaikesta.

Eräs sosiaalityöntekijän tapaaminen päättyi siihen, että muistikatkoksen vuoksi sosiaalityöntekijä kutsui paikalle vartijan. Kukaan ei kertonut Maijalle mitä oli tapahtunut, hän jäi täysin yksin torjutuksitulemisen kokemuksen kanssa.

Maija kertoo, kuinka vähemmästäkin ihminen alkaa pelkäämään vieraiden kohtaamista. Kun eri luukuilta tulee torjuva viesti, kun apua hakee, mutta sitä ei saa, kun kukaan ei kerro, miksi apua ei saa. Siinä on usko ja toivo koetuksella. Vain todella vahvat pärjäävät ja jaksavat aina nousta uudestaan yrittämään. Maijan poissaolokohtaukset saattavat olla traumatisoitumisen seurauksia ja aivovamma taas tarkoittaa sitä, että kaikki ei aina tallennu muistiin. Avuntarvitsijalle pitäisi antaa hieman enemmän aikaa.

Tässä yhteiskunnassa diagnoosi on sekä pelastava että toisaalta stigmatisoiva ja esimerkiksi työelämässä pärjäämistä mahdollisesti vaikeuttava tekijä. Maija kuitenkin kokee, että näiden diagnoosien jälkeen, lähes kahdeksan vuotta byrokratian kanssa taisteltuaan hänen elämänsä alkaa näyttää paremmalta, kohtelu kaikkialla on aiempaa inhimillisempää. Hän on vihdoin pääsemässä neurologiseen kuntoutukseen, josta toivottavasti saa eväitä selvitä sairauksien kanssa. Myös Kelan kuntoutustukipäätös on juuri joulun alla pudonnut postiluukusta. Se on toivottu ja odotettu joululahja.

Maija kertoo, että tieto auttaa – ei lisää tuskaa. Kun saa tietoa, voi alkaa sanoittaa asioita, voi muuttaa omaa elämäänsä, alkaa ymmärtämään itseä ja muita paremmin. Voi sanoittaa muille oman elämänsä vaikeita asioita. Samalla oppii kuuntelemaan ja tukemaan myös muita. Maijaa on kehuttu ihmiseksi, jolle on helppo puhua. Yhdyn kehujiin.

Minulla on unelma – kynnyksen yli

Kun on saanut apua, haluaa myös antaa apua. Maija on auttanut niin jakamalla tietoutta väkivallasta selviämisestä kuin kannustamalla nuoria eteenpäin elämänpoluillaan, auttanut kadulla tapaamiaan ihmisiä, ruokkinut ja vaatettanut  kodittomia ja kulkenut ihmisten rinnalla. Naisten linja, evankelis-luterilainen kirkko ja rikosuhripäivystys saavat kiitosta. Niissä tehdään työtä äänettömien puolesta ja Maija on päässyt auttamaan osaltaan. Vapaaehtoistöitä on tehty vuosia, vaikka omakaan elämä ei ole ollut aina parhailla raiteillaan.

Maijan tarinalla on väliä ja merkitystä, sen tarinan soisi opettavan kaikkia heikoimmassa asemassa olevien hyvinvoinnista päättäviä ja sitä työllään edesauttavia. Maijan tarina ei ole ainoa. Lukuisat ihmiset tulevat kankean byrokratian ja muiden ihmisten päähänpotkimiksi, saavat iskuja toinen toisensa jälkeen.

Maijalla on kuitenkin ajatus paremmasta: hän on itse valmis kertomaan tarinaansa, myöhemmin ehkä nimelläänkin.

Miksi emme kertoisi nykyisille ja tuleville byrokraateille, hoitajille ja virkailijoille näistä epäonnistuneista ja lopulta onnistuneistakin kohtaamisista, siitä kuinka kaikista tärkeintä olisi kohdata jokainen ihminen ihmisenä ja koettaa auttaa heti, kun ihminen on astunut avuntarjoajan kynnyksen yli? Kokemusasiantuntijoistakin puhutaan, avuntarvitsijoiden rinnalle kaivattaisiin myös kanssakulkijoita, ihmisiä, joilla on samanlaisia kokemuksia, mahdollisuus auttaa ja kannustaa eteenpäin, uskallus kertoa siitä, mitä on, kun jo valmiiksi traumatisoitunut ihminen tulee traumatisoiduksi järjestelmän kautta yhä uudestaan. Miltä tuntuu, kun saa jatkuvasti iskuja aiempien päälle.

Maailma olisi myös ehkä hieman parempi paikka, jos auttaisimme ihmisiä yhden kynnyksen yli, nykyisen neljän kynnyksen sijaan. Jos kokeilisimme, kuinka monen leipäjonossa jonottavan, pitkäaikaistyöttömän, toimeentulotuen varassa elävän elämä paranisi, kun hänen ongelmiinsa vastattaisiin yhdessä paikassa, nopeasti. Yhden luukun politiikasta puhutaan, mutta onko missään tilaa, josta samasta huoneesta löytyy työ- ja elinkeinoviranomainen, sosiaali- ja terveydenhuollon ja Kelan ammattilainen? Ei ole. Entä jos kokeilisimme? Parhaassa tapauksessa saattaisimme pelastaa ihmishenkiä.

mariaohisalo
Vihreät Helsinki

Vihreiden varapuheenjohtaja, VTM, köyhyystutkija, jatko-opiskelija, varavaltuutettu Helsingissä. Ehdolla kevään 2017 kuntavaaleissa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu