Kuinka kauan lyötyä voi lyödä? Maijan tarina
– Everyone you meet is fighting a battle you know nothing about. Be kind. Always.
Kuinka kauan lyötyä voi lyödä, ennen kuin hän putoaa lopullisesti, kuinka monta kolhua ihminen pystyy ottamaan vastaan? Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä auttaa, mutta saattaa myös poiskäännyttää ja etäännyttää. Aina ihmistä ei kohdata ihmisenä.
Tutkijan työn tärkeimpiä puolia on pystyä sanoittamaan vaikeita asioita ymmärrettäviksi ja osoittamaan ympäröivän yhteiskunnan epäkohtia. Kävin joulun alla elämäni parhaan keskustelun Maijan (nimi muutettu) kanssa, johon tutustuin tehdessäni tutkimusta leipäjonoista. Kirjoitan seuraavan Maijan luvalla.
Maija kertoo tarinaansa. Lapsuusvuosia varjosti isän aikainen poismeno ja äidillä todettu syöpä, perheen vanhimmille lapsille kasautui hoivavastuuta ja vastuuta huolehtia peltotöistä ja tilan eläimistä. Naapurinmiehen itsensäpaljastelu ja sairaalloinen kiinnostus lapsista ei helpottanut perheen lasten selviämistä arjesta. Aikuisena Maija opiskeli, mutta ei saanut tutkintoaan vastaavia töitä. Hän toimi nuoriso-ohjaajana, vartijana ja kuorma-autonkuljettajana, oli pidetty työntekijä ja tyytyväinen töihinsä, kunnes eräänä päivän kaikki meni alta.
Viimeinen pahoinpitely
Joitain vuosia sitten Maija tapasi uuden kumppanin. Alle puolessa vuodessa kumppani oli muuttanut lupaa kysymättä Maijan luokse asumaan. Maija kustansi asumisen ja elämisen, kumppani valehteli kaikesta. Sitten tuli isku. Sitä iskua seurasi jatkuva väkivallan kierre, jota kumppani seuraavassa hetkessä pahoitteli ja kertoi sen perinteisen: tämä oli oleva viimeinen kerta. Suhteessa henki saattoi kuitenkin olla katkolla jo siitä, jos olohuoneen matto oli vinossa. Öisin Maija pelkäsi, että joskus kumppani todella lyö viimeisen kerran. Kun sulki silmänsä, ajatteli, että mahtaako sitä ehtiä herätä ennen puukoniskua. Ajatus varjosti öitä lähes suhteen alusta asti.
Kerran Maija makasi sohvalla neljä päivää. Hän sanoo poistuneensa henkisesti paikalta. Kumppani pahoinpiteli, Maija ei pystynyt puolustautumaan, oli poissa, ajatteli, että tapa sitten, tähän paikkaan.
Eräänä talvi-iltana Maija pakeni kodistaan sen jälkeen, kun mies oli ensin kuristanut häntä keittiön nurkassa, hakannut ja potkinut. Tammikuun pakkasessa farkuissa, t-paidassa ja paljain jaloin Maija sai soitettua apua poliisilta. Sen pahoinpitelyn jälkeen poliisi kertoi Maijalle, että näin nopeasti etenevää väkivaltaa ei poliisikaan ollut koskaan aiemmin nähnyt. Vuoden sisällä oli henki ollut uhattuna monesti. Asiasta ei kuitenkaan pystynyt puhumaan. Väkivallantekijä olisi saattanut saada tietää.
Maija asuu edelleen samassa asunnossa. Väkivallan muistot vaan eivät koskaan katoa asunnosta.
Sairaskohtaus, joka vei lähes kaiken
Jos väkivaltainen suhde jätti henkiset arpensa, jätti se myös fyysiset jälkensä. Tuosta väkivallan yöstä ei mennyt kuin kuukausi, kun Maija sai pahan kouristuskohtauksen. Sen kohtauksen seurauksena Maija menetti ajan- ja paikantajunsa, luku- ja kirjoitustaitonsa. Samalla meni työpaikka. Elämänhallinta vaikeutui monella tavalla. Juna-asemalle kävellessä saattoi mennä muisti ja määränpää kadota, aamukahvin juotua ei tiennyt oliko jo syönyt vai ei.
Kun sitten piti alkaa hakea apua ja tukea, ei tilannetta helpottanut terveydentilan nopea heikentyminen. Maija etsi apua. Kului muun muassa kuusi vuotta neurologin vastaanotoilla. Jossain kohtaa neurologisten testien tulokset vain heikentyivät. Neurologin mukaan kyse oli Maijan motivaation puutteesta. Hän toivoi uutta lääkäriä ja vihdoin sellaisen saikin. Meni kuitenkin kuusi kokonaista vuotta ilman, että hän sai kunnon apua.
Neurologin papereista voi lukea kaikenlaista. Ei kuitenkaan mitään sellaista, joka olisi auttanut Maijan elämässä eteenpäin. Toiminnanohjausongelmien, muistisuoriutumisen ongelmien, oppimisvaikeuksien ja niin edelleen jälkeen myöhemmin todettiin, että Maijalla on sekä aivokasvain että aivovamma. Nämä olivat molemmat osaltaan vaikeuttaneet yhteiskunnassa selviämistä ja pärjäämistä. Näillä ei kuitenkaan ennen tätä ollut ollut nimiä. Ne nimet olisivat pelastaneet monelta. Muun muassa Kelan kanssa Maija on käynyt omat taistelunsa, sairaana. Tapauskohtainen harkinta ei kuulu Kelan sanavarastoon: eräästä tukipäätöksestä tehty valitus jäi käsittelemättä pelkästään siksi, että paperissa ei lukenut sanaa ”valitus”. Edes puhelut perään eivät auttaneet, vaikka sairauttaan kuinka koetti selittää. Yksin piti selvitä kaikesta.
Eräs sosiaalityöntekijän tapaaminen päättyi siihen, että muistikatkoksen vuoksi sosiaalityöntekijä kutsui paikalle vartijan. Kukaan ei kertonut Maijalle mitä oli tapahtunut, hän jäi täysin yksin torjutuksitulemisen kokemuksen kanssa.
Maija kertoo, kuinka vähemmästäkin ihminen alkaa pelkäämään vieraiden kohtaamista. Kun eri luukuilta tulee torjuva viesti, kun apua hakee, mutta sitä ei saa, kun kukaan ei kerro, miksi apua ei saa. Siinä on usko ja toivo koetuksella. Vain todella vahvat pärjäävät ja jaksavat aina nousta uudestaan yrittämään. Maijan poissaolokohtaukset saattavat olla traumatisoitumisen seurauksia ja aivovamma taas tarkoittaa sitä, että kaikki ei aina tallennu muistiin. Avuntarvitsijalle pitäisi antaa hieman enemmän aikaa.
Tässä yhteiskunnassa diagnoosi on sekä pelastava että toisaalta stigmatisoiva ja esimerkiksi työelämässä pärjäämistä mahdollisesti vaikeuttava tekijä. Maija kuitenkin kokee, että näiden diagnoosien jälkeen, lähes kahdeksan vuotta byrokratian kanssa taisteltuaan hänen elämänsä alkaa näyttää paremmalta, kohtelu kaikkialla on aiempaa inhimillisempää. Hän on vihdoin pääsemässä neurologiseen kuntoutukseen, josta toivottavasti saa eväitä selvitä sairauksien kanssa. Myös Kelan kuntoutustukipäätös on juuri joulun alla pudonnut postiluukusta. Se on toivottu ja odotettu joululahja.
Maija kertoo, että tieto auttaa – ei lisää tuskaa. Kun saa tietoa, voi alkaa sanoittaa asioita, voi muuttaa omaa elämäänsä, alkaa ymmärtämään itseä ja muita paremmin. Voi sanoittaa muille oman elämänsä vaikeita asioita. Samalla oppii kuuntelemaan ja tukemaan myös muita. Maijaa on kehuttu ihmiseksi, jolle on helppo puhua. Yhdyn kehujiin.
Minulla on unelma – kynnyksen yli
Kun on saanut apua, haluaa myös antaa apua. Maija on auttanut niin jakamalla tietoutta väkivallasta selviämisestä kuin kannustamalla nuoria eteenpäin elämänpoluillaan, auttanut kadulla tapaamiaan ihmisiä, ruokkinut ja vaatettanut kodittomia ja kulkenut ihmisten rinnalla. Naisten linja, evankelis-luterilainen kirkko ja rikosuhripäivystys saavat kiitosta. Niissä tehdään työtä äänettömien puolesta ja Maija on päässyt auttamaan osaltaan. Vapaaehtoistöitä on tehty vuosia, vaikka omakaan elämä ei ole ollut aina parhailla raiteillaan.
Maijan tarinalla on väliä ja merkitystä, sen tarinan soisi opettavan kaikkia heikoimmassa asemassa olevien hyvinvoinnista päättäviä ja sitä työllään edesauttavia. Maijan tarina ei ole ainoa. Lukuisat ihmiset tulevat kankean byrokratian ja muiden ihmisten päähänpotkimiksi, saavat iskuja toinen toisensa jälkeen.
Maijalla on kuitenkin ajatus paremmasta: hän on itse valmis kertomaan tarinaansa, myöhemmin ehkä nimelläänkin.
Miksi emme kertoisi nykyisille ja tuleville byrokraateille, hoitajille ja virkailijoille näistä epäonnistuneista ja lopulta onnistuneistakin kohtaamisista, siitä kuinka kaikista tärkeintä olisi kohdata jokainen ihminen ihmisenä ja koettaa auttaa heti, kun ihminen on astunut avuntarjoajan kynnyksen yli? Kokemusasiantuntijoistakin puhutaan, avuntarvitsijoiden rinnalle kaivattaisiin myös kanssakulkijoita, ihmisiä, joilla on samanlaisia kokemuksia, mahdollisuus auttaa ja kannustaa eteenpäin, uskallus kertoa siitä, mitä on, kun jo valmiiksi traumatisoitunut ihminen tulee traumatisoiduksi järjestelmän kautta yhä uudestaan. Miltä tuntuu, kun saa jatkuvasti iskuja aiempien päälle.
Maailma olisi myös ehkä hieman parempi paikka, jos auttaisimme ihmisiä yhden kynnyksen yli, nykyisen neljän kynnyksen sijaan. Jos kokeilisimme, kuinka monen leipäjonossa jonottavan, pitkäaikaistyöttömän, toimeentulotuen varassa elävän elämä paranisi, kun hänen ongelmiinsa vastattaisiin yhdessä paikassa, nopeasti. Yhden luukun politiikasta puhutaan, mutta onko missään tilaa, josta samasta huoneesta löytyy työ- ja elinkeinoviranomainen, sosiaali- ja terveydenhuollon ja Kelan ammattilainen? Ei ole. Entä jos kokeilisimme? Parhaassa tapauksessa saattaisimme pelastaa ihmishenkiä.
Taidan alkaa vihreiden äänestäjäksi. Minua kiinnostavat hyvät ja kauniit tarinat.
Ilmoita asiaton viesti
Millaisia hyviä ja kauniita tarinoita oikein tarkoitat, tätä Maijan inhorealistista tragediaako ?
P.S. Minkä poliittisen puolueen kannattajaksi leipäjonossa seisova Maija mahtoi profiloitua blogistin tekemässä tutkimuksessa ?
Ilmoita asiaton viesti
Tutkimus ei koskenut puoluekantoja, vaan ihan varsinaista asiaa, jonka tulisi olla kaikkien puolueiden listalla: http://kaks.fi/node/7600
Ilmoita asiaton viesti
Onpa erikoista, että näin loistava tilaisuus tutkia leipäjonojen poliittinen profiili jätettiin täysin käyttämättä.
Kyllä tähän jokin rationaalinen syy täytyy olla, kielto ?
Ilmoita asiaton viesti
Perussuomalaiset huolehtivat läheisväkivallan sijasta aivan muista asioista. Hienoa. Todellista joulumieltä.
Ilmoita asiaton viesti
”Perussuomalaiset huolehtivat läheisväkivallan sijasta aivan muista asioista. Hienoa. Todellista joulumieltä.”
Voitko Sami täsmentää? Meinaan tuohan kuulostaa tosi hyvältä. Että pystytään tekemään enemmän.
Ilmoita asiaton viesti
En jaksa kommentoida. Jos et ymmärrä sarkasmia niin ei ole minun vikani. Tarkoitukseni oli vain sanoa, että perussuomalaiset huolehtivat vain omista asioista. Viis muista.
Ilmoita asiaton viesti
Erikoinen vaaliteema. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Samin kanssa samaa mieltä. Kyllä nyt hävettäisi olla perussuomalainen.
Kait sitä voi sentään pysyä edes (lähi-)aiheessa, eikä trollata?
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Olen kuullut aikaisemminkin useamman tarinan siitä, kuinka ihmisen sairautta tai vaikea tilannettaan ei jostakin syystä osata määritellä diagnooseilla ja muilla määrittelykeinoilla, jotka myös avaavat mahdollisuuden oikeisiin tukien pariin ja kuntoutukseen. He ikään kuin joutuvat elämään määrittelemättömässä tilanteessa, joka tarkoittaa valtavaa hakemusten ja valitusten kierrettä, ahdistusta ja epävarmuutta niin taloudellisesti kuin myös sosiaalisesti.
Heitäkin auttaisi paljon puhuttu perustulo, joka automaattisesti tilille annettuna helpottaisi taloudellista evävarmuutta, vähentäisi ahdistusta ja mahdollistaisi päähuomion keskittymisen ihmiseen, hänen oireisiinsa, niiden tunnistamiseen hoitamiseen ja kuntouttamiseen.
Sitä en kyllä tiedä, että korvaisiko vihreiden perustulomalli esim kuntoutustuen eli määräaikaisen eläkkeen. Vai onko niin, että perustulo on tarkoitettu vain työkykyisille ihmisille. Tässäkin tapauksessa perustulo helpottaisi niiden elämää, jotka ovat määrittelemättömyyden tilassa. Ei tarvitsisi hakea toimeentulotukea taikka tapella työkkärin kanssa työttömyyskorvauksista. Saisi keskittää oireiden tutkimukseen, diagnoosin selvittämiseen ja kuntoutussuunnitelmien suunnitteluun.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi ei lyövälle miehelle tarjottu mitään tukea ja apua? Kun hän jäi ilman yhteiskunnan tukea ja apua se purkautui lyömisenä. Miehen jaksamisesta oli kyse .
Ilmoita asiaton viesti
Vihreät jakaa suomalaisten rahoja ympäri maailmaa, ei siitä paljon kaltoinkohdellulle Maijalle jää. Tälle Maijalle olisi voinut sanoa ettei huonossa suhteessa kannata viihtyä, joko itse lähtee tai heittää kumppanin pois, ikävää jos tukiverkot on surkeiden poliitikkojen takia ajettu alas.
Ilmoita asiaton viesti
Marian teksti käsittelee kamalaa väkivaltaa ja siihen liittyviä vaikeuksia ja kauhuja ja mistä äijät puhuu kommenteissaan, tuulivoiman kalleudesta!
Onko perheväkivalta tai naisten hakkaaminen niin vähäpätöinen asia että on täekeämpä keskittyä energiapolitiikkaan? Mielstäni asia on tärkeä, oli tuulivoima sitten kuinka kallista tahansa. Vaikka tuulivoima kiellettäisiin lailla niin se ei auttaisi tähän asiaan.
Onko kirjoitus noin vähäpätöinen siksi että kirjoittaja on vihreä, nainen vai molempia?
Ilmoita asiaton viesti
”Yhden luukun politiikasta puhutaan, mutta onko missään tilaa, josta samasta huoneesta löytyy työ- ja elinkeinoviranomainen, sosiaali- ja terveydenhuollon ja Kelan ammattilainen?”
Ei löydy. Ehkä ei tarvitsekkaan.
Mihin tarvitaan työ- ja elinkeinoviranomaista? Onko työ alueena niin vaikeaa? Jos on, niin miksi se viranomaisratkaisu? Vai vaikeus sen takia, että saadaan se viranomainen kehiin?
Entäs muu?
Miksi ei ihminen pärjää jo kohtalaisella helppoudella perustarpeista, jos kerran on jotain kehitystäkin olemassa? Jos kehitystä on tullut lisää, niin mitä se kehitys on, ja mitä se ei ole?
Voisiko elämä olla perusjutuiltaan sopivan helppoa, jolloin voi paneutua jopa muidenkin tasojen edistämiseen?
Huono järjestelmä on turhake, sotku, ja usein myös uhka. Etenkin, jos järjestelmän ulkopuolellakaan ei voi elää.
En kyllä itse tiedä kertoa paljoa toimivasta järjestelmästä, vaikka sitä onkin tullut mietittyä.
Se on selvää, että suuri osa järjestelyistä on kuoppausta vaille. Mitä ennemmin kuolevat pois jaloistamme, sen parempi. Ehkä tuossa on jo jotain yleisen tärkeää, tai sitten jossain muussa.
Vaikea sanoa hyvän järjestelmän syntyyn ja rakentumiseen (ja ehkä rakentamiseen?) liittyviä menestystekijöitä. Näitä tulisi olla, eikä oleellisesti ottaen silkkaa tuubaa. Onkohan tästäkään seikasta yksimielisyyttä? Ei varmaan, sillä ketäpä kokonainen kuvio ja sen toimivuus kiinnostaisi.
Ilmoita asiaton viesti
Ai että tutkimusta leipäjonoista..Sillä lailla.Senhän ovat asiantuntijat,eli hursti,leipäjonoissa asioivat jne.sanoa ilman taas kerran tehtyä ”tutkimustakin”Jokaisella kun on aivot päässä,ja silmätkin.Onpa ihan oikeassa elämässäkin kokemusta monella.
Kuinka paljon rahaa paloi ja kuka rahoitti?Suomessahan kun tunnetusti tutkitaan tutkimuksiakin,täällä ollaan menty normaalista järjenkäytöstä tähän joutavien tutkimusten suohon.
Suomi,luvattujen tutkimusten johtava maa,ollut jo vuosikausia.Tutkitaan kaikkea mahdollista,ja kuvitellaan olevan asiantuntijoita,asioissa ,joista ei ole mitään kokemusta.Varsinkin sossupuolella se onkin se suurin ongelma,ja kaikessa mikä koskee ihmisiä.
Näitä ”tutkijoita”ja sitä kautta ”asiantuntijoita”sikiää kuin sieniä sateella.Asiantuntijat,SIIS OIKEAT normaalijärkiset kokemuksen ja todellisuuden kanssa ,jääkin sivuun kun näitä tutkimuksien tutkimuksia käytetään es.rouvakerholaisten apuvälineinä.Sossu alalla kun asiakas ja ”palvelujen” käyttäjä,ei ole missään kohtaa se asiantuntija.Nämä kaikki tutkijat ynm.omavalvonta tyypit taas luulevat olevansa.Rouvakerholaisille jaettujen rahojen osoite ei ole oikea,ne rahat tarvitaan ihmisten,perheiden,kodittomien jne.tarpeisiin,ei siihen että tutkitaan ilmiselviä asioita.
Täälläkin kun lukee noiden ”asiantuntijoiden”kirjoituksia,niin ei tarvitse ihmetellä,miksi perheet voivat huonosti.Ainakin ne,jotka noiden käsiin joutuvat.
Ilmoita asiaton viesti
Kylläpäs meni kyyniseksi tuo viestiketju osin…
Mutta kiitoksia että näit vaivan blogata tuosta asiasta.
En itse ole kokenut vastaavaa, kuin tuo ”Maija.” Tosin eräässä vaiheessa, ei niin eheän lapsuuden seurauksena luulen, olin erittäin epäluuloinen ihmisten suhteen. Lopulta täytyy sanoa että huonomminkin voisi mennä. En koskaan kääntänyt tuntemuksia väkivallaksi. Ehkäpä siksi, että sellaista roolimallia ei sattunut olemaan tarjolla. Epäilin kaikkea, myös roolimalleja.
Kuulen näitä tarinoita usein. Omassa päässäni en voi edelleenkään käsittää, miksi useat ihmiset tekevät toisilleen tuollaisia kauheuksia. Tiedän että jotkut akat tekevät itse miehistä akanhakkaajia. ”Lyö! Anna palaa! Lyö saatana!” Jos ei iskua tule, käyvät itse vaikka sakset kourassa päälle…
Näistä on aina helvetin vaikeaa tietää, mikä on lopulta totta ja mikä ei. Nää voi olla hyvinkin menestyneitä ihmisiä. Eräälle oli tärkeintä että hänen bemarinsa on aina puhdas, kiiltävä ja virheetön. Jumalauta jos siellä nahkapenkeillä oli yksikin tippa jaffaa, se oli kuin Fukushiman ydinkatastrofi. Tuokaa poliisi. Hänellä oli tapana pätkiä akkaansa kuonoon mm. paahtoleipäjämien vuoksi.
Se on kieltämättä uskomatonta. Mitä näiden kanssa oikein pitäisi tehdä? Olen jokseenkin pihalla, joku suuntaa-antava ei olisi pahitteeksi.
Ilmoita asiaton viesti