Urheilija vai seksiobjekti – ei naisurheilulle!

Sotshin talviolympialaiset ovat ohi. Kisojen jälkitunnelmissa muutama ajatus urheilumaailman sukupuolijaoista. Kisojen alkajaisiksi venäläislehti Arme.ru julkaisi nettisivuillaan jutun Venäjän naisten olympiajoukkueesta. Jutussa 12 urheilijaa esiintyy alusvaatteissa kuvissa, joista osa on, no ei kaukana pornolehtien tarjonnasta. Lehden mukaan venäläiset naisurheilijat ovat parasta mainosta Sotshin joukkueelle. Juttu on surullisen pitkälle viety esimerkki naisten esineellistämisestä ja urheilun seksismistä, jossa nainen arvotetaan ulkonäön, ei urheilusuoritustensa kautta.

 

Urheilumaailma ei tosiaan päästä naisia helpolla. Naisen urheiluvartalo on aina kriittisen silmän alla. Rasvaa ei saa olla liikaa, ja jos on, asiasta huomautetaan urheilusuorituksesta riippumatta. Naisten tennisasut ovat minimaaliset miesten vastaaviin verrattuna, jääkiekon tauoilla saamme nauttia vähäpukeisten cheerleadereiden esityksistä ja rantalentopallossa naisten vaatetus – tai oikeammin sen puute – jaksaa puhuttaa. Eikä syynä paljaaseen pintaan tosiaan ole ilmanvastus.

Ranskalainen tennistähti Marion Bartoli nousi julkisuuteen viimevuotisen Wimbledon-voittonsa tiimoilta. Pääasiallisenä syynä ei kuitenkaan ollut hänen huikea suorituksensa. Bartolin voitto sai aikaan törkeän vyörytyksen Twitterissä: Bartolia pidettiin liian rumana ja ‘läskinä’ arvostetun Wimbledonin voittajaksi. BBC:n kommentaattori tokaisi Bartolin voitto-ottelun jälkeen, ettei naisesta tule koskaan namupalaa. Siis namupalaa? Kuinka monen miesurheilijan saavutukset mitätöidään julkisesti heidän ulkonäkönsä vuoksi, tai kuinka monen ulkonäkö ylipäätään on relevantti asia menestystä mitattaessa?

 

Vaikka urheilun tasa-arvoisuus on eittämättä mennyt eteenpäin ja naiset ovat saaneet mahdollisuuden kilpailla aiemmin vain miehille varatuissa lajeissa, on työsarkaa vielä paljon. Naisvartalon esineellistäminen ei ole ainoa urheilun epäkohta. Kaikki maat eivät vieläkään lähetä naisia olympialaisten eri lajeihin, ja osallistuville naisille saattaa olla eri käytäntöjä miehiin nähden. Naiset saattavat lentää kisapaikalle kakkosluokassa, kun miehille on varattu liput ykkösluokkaan, kuten Australian koripallojoukkueiden ja Japanin jalkapallojoukkueiden kohdalla toimittiin Lontoon 2012 kesäolympialaisissa. Sotshissa mäkihypyssä naisilla on vain yksi kilpailusarja, miehillä kolme. Naisten osuus kansallisissa ja kansainvälisissä olympiakomiteoissa ja kansainvälisissä urheilujärjestöissä on alhainen. Ja kuka osaa selittää miksi ihmeessä esimerkiksi ammunnassa on erikseen naisten ja miesten sarjat?

 

Edelleen puhuttaessa yleisesti Suomen kiekkomaajoukkueesta, viitataan miesten joukkueeseen. Miesten lajit ovat useimmiten myös TV-lähetysten paraatipaikoilla. Kielenkäytössä ja kuvakielessä törmää edelleen urheiluun ja naisurheiluun.

 

Naisten jääkiekossa ei ole NHL:n kaltaista ammattiliigaa, joten naiskiekkoilijat joutuvat käymään normaalissa palkkatyössä olympiatason harrastuksensa mahdollistamiseksi. Maailman parhaaksi naismaalivahdiksi tituleerattu Noora Räty ilmoitti Sotshin kisoissa lopettavansa uransa olympialaisiin, sillä hänellä ei ole etenemismahdollisuuksia. Helsingin Sanomat tosin uutisoi lopettamisen otsikolla “Shokkitappio oli liikaa – 24-vuotias Noora Räty lopettaa uransa”, antaen kuvan että Räty olisi luovuttanut tappion vuoksi, ei suinkaan olemattomien uramahdollisuuksien vuoksi. Vielä on matkaa siihen, että kiekkoilevat naiset voisivat panostaa lajiin vastaavilla sponsorituloilla ja ammattilaisuralla kuin miehet. Räty ilmoittikin jatkavansa uraansa, mikäli löytää hyvän miesten joukkueen, joka ottaa hänet riveihinsä.

Toki edistystäkin on tapahtunut – reilusti. Naisten osuus olympialaisten kilpailijoista on lähes puolet, kun vuonna 1900 se oli vain 2,2 %. Meillä on nykyään lukuisia huikeita urheilijoita, myös naisia, jotka tuovat Suomelle mainetta urheilukentillä. Esimerkiksi slopestylen olympiahopeaa voittanut Enni Rukajärvi on erinomainen roolimalli kelle tahansa.

 

Sotshissa ensimmäistä kertaa talviolympialaisten historiassa naiset saivat kilpailla mäkihypyssä. Mäkihypyn sallimista naisille, kuten jokaista uutta naisille sallittua lajia sitä ennen, edelsi kova taistelu. Tämä kaikki kertoo siitä, ettei tasa-arvo ole valmis eikä sitä saavuteta urheilussakaan automaattisesti. Tasa-arvon eteen on taisteltava jatkuvasti ja joka paikassa. Urheilun seksistisiä käytäntöjä on kitkettävä määrätietoisesti. Urheilijan pitää voida olla urheilija, ei seksiobjekti, eikä lähtökohtaisesti vain nainen tai mies. Tasa-arvon
edistäminen ei ole nollasummapeliä. Se, että kirjoitan tämän tekstin ei
sulje pois sitä, etteivätkö miehetkin tulisi urheilumaailmassa
esineellistetyiksi. Esimerkit naisten kohdalla vain tuntuvat
olevan härskimpiä ja niin monessa paikassa.

 

Tarvitsemme niin tasapuolisuutta harrastusmahdollisuuksien resurssointiin ja valmennukseen (esimerkiksi naiserityistä tukea teini-ikäisille, jolloin monet tytöt lopettavat urheilun) tarvitsemme stopin seksistiselle uutisoinnille ja huomion kiinnittymään itse urheilusuorituksiin, tarvitsemme myös naisten lajien televisiointia ja parempia lähetysaikoja. Muistetaan kannustaa kaikkia urheilemaan sukupuolesta riippumatta!

mariaohisalo
Vihreät Helsinki

Vihreiden varapuheenjohtaja, VTM, köyhyystutkija, jatko-opiskelija, varavaltuutettu Helsingissä. Ehdolla kevään 2017 kuntavaaleissa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu